Blogi

Palvelumuotoilu

Palvelumuotoilun merkitys yrityksille

Mitä ihmettä on palvelumuotoilu? Siihen kysymykseen olen törmännyt oikeastaan aina, kun olen kertonut opiskelevani sitä. Opinnot ovat jo kolmannella vuodella, ja niiden aikana olen pohtinut itsekin, mitä palvelumuotoilu oikein on – niin työllistymisen, yrittämisen kuin mielenkiinnon pohjalta. Oma tietoni asiasta on opiskelun myötä lisääntynyt, ja mitä enemmän olen asiaa opiskellut, sitä helpompaa on kertoa, mitä […]

,
Mitä meille kuuluu

Vuoden vanha unelman taimi

Vuoden vanha unelman taimi Viime syksynä kävelimme Kalaryssäyksen myyntikojukujia pitkin toistemme ajatuksia tunnustellen ja yhä enemmän innostuen. Minna oli kysynyt minulta, Tainalta, olisiko minulla innostusta lähteä mukaan rakentamaan omaa visuaalista toimistoa. Olimme sopineet käyvämme lounaalla Kalaryssäyksessä ja juttelevamme lisää asiasta. Vaihe vaiheelta puhuimme läpi toiveitamme ja resurssejamme, ja varmuus kasvoi kuin lämmin liekki: kyllä, tästä

Graafinen suunnittelu

Logolla ja käyntikorteilla alkuun – näin Ministartti tukee yrittäjää

Logolla ja käyntikorteilla alkuun – näin Ministartti tukee yrittäjää Logo ja käyntikortit ovat yritykselle elintärkeät ja niillä on helppo päästä yrittäjän alkuun yrityksen alkutaipaleella. Ministartti-paketti syntyi juuri uuden yrittäjän tarpeeseen saada visuaalinen ilme yrityksen alkuun. Asiakkaat huomaavat yrityksessä ensin logon, joka jo itsessään kuvaa yrityksen arvoja niin visuaalisesti kuin tunnelmaltaankin. Ammattimaisesti tehdyt logot herättävät luottamusta

Graafinen suunnittelu

Nettisivujen visuaalinen ilme – Miksi sillä on väliä?

Nettisivut ovat yrityksen digitaalinen käyntikortti ja usein ensimmäinen kosketuspiste asiakkaiden kanssa. Hyvin suunniteltu ja toteutettu visuaalinen ilme voi huomattavasti parantaa käyttäjäkokemusta, lisätä sivuston houkuttelevuutta ja vahvistaa brändin viestiä. Tässä blogikirjoituksessa käsittelemme, miksi nettisivujen visuaalinen ilme on tärkeä ja miten se vaikuttaa yrityksen menestykseen. Ajatellaan skenaariota, jossa käyt asiakkaana esimerkiksi hierojan sivulla, josta olet kuullut puskaradion

, ,
Graafinen suunnittelu

Herkullinen Mocha Mousse – Vuoden Pantone väri!

Pantone Color Institute on paljastanut vuoden värinsä: PANTONE 17-1230 Mocha Moussen. Väri on rikas, lämmin, moderni ja heijastaa kaipuuta mukavuuteen ja sisältää ripauksen luksusta. Värin valinta on mielenkiintoinen, koska Pantone on harvoin julkaissut ruskeaa ja pehmeän sävyisiä värejä. Mocha Mousse seuraakin pehmeydellään viime vuoden Peach Fuzz sävyä. Herkullinen Mocha Mousse väri on monipuolinen sävy, joka

, , , ,
Mitä meille kuuluu

Vuoden vaihde – Katse kumpaankin suuntaan

Näin lähdettiin liikkeelle Eräänä kauniina syyskesän 2024 päivänä olimme intoa täynnä. Varovaiset tunnustelut tulevasta yhtiökumppanuudesta oli todettu huikeaksi mahdollisuudeksi työskennellä yhdessä ja vieläpä rakastamallamme alalla. Tuntui suorastaan häkellyttävältä, miten samankaltaista suuntaa olimme toivoneet yhteistyöltämme! Päätimme aloittaa yrittämisen sivutoimisesti, kunnes näyttäisi siltä, että asiakkaita olisi riittävästi täysipäiväisen liiketoiminnan tarpeiksi. Sitten laitettiin rattaat pyörimään. Uusyrityskeskuksen uumenissa saatettiin

,
Palvelumuotoilu

Mitä palvelumuotoilu on ja kuinka se näkyy Repo Creativessa

Palvelun kehittäminen ja parantaminen niin asiakkaiden tarpeiden kuin liiketoiminnallisten tavoitteiden mukaisesti on hyvin keskeinen osa palvelumuotoilua. Asiakasymmärrys on palvelumuotoilun keskiössä ­– ilman sitä ei laadukasta palvelumuotoilua ole. Palvelumuotoilu auttaa yrityksiä ymmärtämään asiakkaitaan paremmin ja kehittämään palveluita, jotka todella vastaavat asiakkaiden tarpeisiin. Se tuo selkeyttä, sujuvuutta ja uusia ideoita, joiden avulla yritys voi erottua ja luoda

, ,
Graafinen suunnittelu

Tervetuloa Repo Creativelle – Blogin avaus

Minna ja Taina Palveluksessanne Repo Creativella! Yhteinen taipaleemme alkoi jo graafisen suunnittelun koulussa, jossa tapasimme. Pian teimmekin yhdessä koululle banderolleja ja oppimisympäristön kausi-ilmeet talvelle ja keväälle. Silloin jo meidän visuaalisessa ilmeessämme ilmentyi kettu repolainen kuvituksissa liihottelemassa tähtitaivaalla revontulien keskellä. Repo Creative on siis hyvä jatke kouluaikana onnistuneelle graafiselle suunnittelulle. Meillä Repo Creativessa ei kuitenkaan ole

, , ,
Scroll to Top